Opettaja-lehden numerossa 11, 18.3.2005 keskustelupalstan johdannossa todettiin tähän tapaan: "Kysymykset maailmankatsomuksista, uskosta ja mistä me tulemme on herättänyt suoranaisen mielipiteiden vyöryn. Lehdestä 3/21.1. alkanut keskustelu lopetetaan nyt tähän lehteen". Loppujen lopuksi julkaisivat silti vielä yhden evoluutioteorian opetusta käsitelleen kirjoituksen 24.3.2005. Keski-Suomalaisen "Ajan Henki"-sivuilla 24.3. oli myönteinen artikkeli Opettaja-lehden evoluutiokriittisestä kirjoittelusta.

Oheisessa kirjoituksessa olen mukana yhtenä allekirjoittajana

Evoluutiokritiikillä on tilausta

Antti Rönkä sivuutti tyynen viileästi evoluutioteorian maailmankuvallisen tarkastelun määritellessään evoluution suppeimmalla mahdollisella tavalla. Hän määritteli evoluution muutoksina populaation geenifrekvensseissä ajan funktiona, määrällisinä muutoksina jo olemassa olevissa elimissä ja rakenteissa.

Tästä mikroevoluutiosta löytyy empiiristä näyttöä ja sitä hän varmaankin tarkoitti puhuessaan evoluution faktasta. Sen sijaan täysin uusien rakenteiden ja rakennesuunnitelmien synty olemassa olevista rakenteista – sulan kehitys suomuista, linnun keuhkojen kehitys matelijoiden keuhkoista, tasalämpöisyyden synty jne. – ns. makroevoluutio on olettamuksia pullollaan eikä sitä voida pitää tieteellisesti verifioituna. Em. käsitys tunnetaan polveutumisopin nimellä – solusta ihmiseksi teoria – jota ei voi verrata empiirisiin luonnon lakeihin.

Evoluutioteoria ei ole fakta: mekanismista kiistellään edelleen. Stephen Jay Gould oli sitä mieltä, ettei fossiiliaineisto tue asteittaista makroevoluutiota, vaan hän kehitti yhdessä Eldridgen kanssa ns.punktualismin eli hyppäyksellisen evoluutioteorian. Niinikään edesmennyt Harvardin paleontologi Gaylord Simpson piti hevosen evoluutiohypoteesia virheellisenä.

Sitten on näitä huijauksia, joiden oikaiseminen on vienyt kymmeniä vuosia, kyllä riittää: Haeckelin embryot eivät pikakelaa evoluutiota: Haeckel, joka toisin kuin Darwin oli arvostettu eläintieteen proffa, taitavana piirtäjänä piirsi alkiot omasta päästään. Gould piti tapausta häpeänä koko tiedemaailmalle. Niitä kierrätetään edelleen oppikirjoissamme. Haeckel käytti samaa leimasinta eri selkärankaisille, teki poistoja ja lisäyksiä kuviin, jätti pois mittakaavan, otti valikoidun otoksen, ei kertonut kaikkien alkioiden ikää eikä lähteitään, lanseerasi termejä liukuhihnalta määriteltyään itse viitekehykset( fylum/fyla, ontogenia, fylogenia, ekologia, morula, blastula, granula, heterogenia, protisti, jne, jne.). Piltdownin ja Nebraskan ihmiset paljastuivat huijauksiksi.

Kaksi vuotta sitten Suomen Kuvalehti julkaisi seitsemän sivun jutun elokuun numerossaan ns. Toumain ihmisestä Tsadista nimellä Tsadin kundi – kannessa iso kuva kallosta. Kyseessä oli muka joku mioseenikauden hominidi. Se osoittautuikin Reuterin mukaan heti seuraavana päivänä julkistamisen jälkeen naarasgorillan kalloksi. Reuterin oikaisu ei saanut meillä julkisuutta.

Jatkuvasti tulee televisiosta tulvimalla luontodokumentteja, joissa makroevoluutiota todistellaan vanhoilla fraaseilla. Ihmisen kehitys on ollut usein mielenkiinnon kohteena. Ranskalaiset tiedemiehet ovat tehneet luufossiililöytöjä, jotka on ajoitettu 6 miljoonan vuoden päähän ajankohtaan, josta ei aikaisemmin vielä ole löytöjä.

Luonnontieteen alan johtavan julkaisun Naturen luonnontiedetoimittaja Henry Gee (1999) toteaa, että " erillisten fossiililöydösten väliset ajanjaksot ovat niin pitkiä, että emme voi sanoa mitään varmaa niiden välisistä sukulaissuhteista ja polveutumisesta" ja hän jatkaa sanomalla fossiiliaineistosta tehtyjä luonnontieteellisiä hypoteeseja validiteetiltaan "iltasaduiksi", viehättäviksi olettamuksiksi mutta ei tieteellisiksi.

Tosiasia on, että apinaihmisten löydetty fossiiliaineisto mahtuisi yhdelle biljardipöydälle ja sisältää vielä tieteellisiä huijauksia (mm. Nebraskan ihminen). Hampaiden vertailusta ja muun niukan aineiston avulla vedetyt johtopäätökset ovat käsittämättömän pitkälle meneviä. Ihmisapinoista ei löydy yhtä selvää evoluutiolinjaa, "lajien" ominaisuudet ovat niissäkin mosaiikkimaisesti jakautuneita: esitetyt välimuodot sisältävät aina ominaisuuksia, jotka eivät sovi todelliselle välimuodolle.

Amerikkalaisten biologian opettajien virallinen julkilausuma evoluutiosta vuodelta 1995 on seuraavanlainen: "Elämän monimuotoisuus maan päällä on tulosta evoluutiosta, joka on ajassa tapahtuvan polveutumisen ja geneettisen muuntelun ohjaamaton, persoonaton, ennustamaton ja luonnollinen prosessi, johon vaikuttaa luonnonvalinta, sattuma, historian käänteet ja muuttuvat elinympäristöt. Paleontologi G.G.Simpsonin toteaa: "Ihminen on tulos tarkoituksettomasta ja materialistisesta prosessista, jolla ei ollut häntä mielessään".

Darwinistinen evoluutio on teoria siitä, miten luonto on saattanut luoda ilman yliluonnollisen luojan apua. Evoluutio ei tarkoita Jumalan ohjaamaa, asteittaista luomista. Se tarkoittaa ohjaamatonta, tarkoituksetonta muutosta. Se sanoo, että naturalistinen evoluutio on luoja eikä Jumalalla ollut mitään tekemistä sen kanssa. Darwinismilla on surulliset kytkennät historiaan, josta ei tulisi vaieta. Eurooppalainen rotuoppi sai "tieteellisen" kasvualustansa kehitysopista. Ei Kirkko eikä valtiokaan halunneet asettua tiedettä vastaan tunnetuin seurauksin.

Evoluutioteoria pohjaa oikeutuksensa metodologiseen naturalismiin, jonka mukaan kaikki on selitettävissä luonnollisten syiden perusteella. Kun tähän yhdistyy käsitys, että tieteellinen menetelmä on ainoa luotettava tapa saada tietoa, on seurauksena näkemys, joka sivuuttaa kokonaan sen mahdollisuuden, että Jumala toimisi aktiivisesti maailmassa tai että hänestä voitaisiin saada mitään tietoa.

Jos alati muuttuva tieteellinen tieto on tärkein ohjenuora elämässämme on vaarana, että se syrjäyttää uskon kysymykset ja kristillisen arvoperustamme tarpeettomana keskiaikaisena hölynpölynä. Olemme jo siirtyneet jälkikristilliseen postmoderniin yhteiskuntaan, jossa toimivat piittaamattomuuden lait – mulle, nyt ja heti. Lyhytnäköinen oman edun tavoittelu keinoja kaihtamatta tulee iltapäivälehtien lööpeissä vastaan joka päivä.

ESKO SYRJÄLÄINEN
biologian lehtori, Espoo

JUHA KUUSELA
biologian lehtori, Mäntsälä

PENTTI LESKINEN
biologian lehtori, Järvenpää

LIISA HUUNAN-SEPPÄLÄ
biologian opettaja, Helsinki

EINE RAUTIAINEN
biologian lehtori,Oulu

KATI NUMMENSALO
KM, luokanopettaja, Seinäjoki

JAN NUMMENSALO
FM, kemisti, Seinäjoki

Samassa lehdessä oli myös 3 muuta evoluutiokriittistä kirjoitusta, jotka löytyvät alta. Kirjoittajina Pentti S. Varis, Petri Kivenheimo ja Matti Leisola. Lisäksi lehdessä oli yksi evoluutioteorian opetusta opetussuunnitelman kannalta tarkasteleva kirjoitus.
Lisää kriittisyyttä

Opettaja-lehdessä 6/11.2. biologit torjuivat jyrkästi evoluutioteorian opettamisen mahdollisen vaikutuksen oppilaan maailmankuvaan ja elämänkatsomukseen. Ilmeisesti he puhuivat oppikirjojen edustamasta darwinismin nykyaikaisesta muodosta, jota monet pitävät tieteellisen maailmankuvan toisena peruskivenä modernin fysiikan ohella.

Maailmankaikkeutta selittämään pyrkivä moderni fysiikka onkin mitä syvällisimpien, ainoastaan suurin ponnistuksin ymmärrettävissä olevien matemaattisten teorioiden kudos, jonka monet osa-alueet ovat saaneet dramaattista kokeellista vahvistusta vasta nerokkaasti suunniteltujen koelaitteistojen ja -järjestelyjen tuloksena.

Elämänmuotojen ilmituloa ja kehitystä selittämään tarjottu darwinismi sitä vastoin käsitetään varsin vaivattomasti ajattelemalla jonkinlaisen perintötekijämassan satunnaismuuntelusta suunnattomien ajanjaksojen kuluessa syntyvistä mutaatiosarjoista vallitseviin luonnonoloihin parhaiten sopeutuvien eloonjäämistä heikompien syrjäytyessä.

Tätäkin mekanismia on matemaattisesti mallinnettu, mutta siitä huolimatta darwinismi ei ole saanut ilmaa siipiensä alle. Sen tieteellinen olemus kuuluu yhä alempiin sfääreihin modernin fysiikan syntyessä ja eläessä vain ihmismielen korkeimmilla toimintatasoilla.

Darwinismin yksipuolinen korostaminen saattaa olla tieteelliselle maailmankuvalle jopa vahingollista rajoittaessaan biologian ymmärtämistä ja opettamista. Ensinnäkin se on omiaan estämään opettajaa perehtymästä moniin elämänilmiöiden ymmärtämiseksi välttämättömiin, mutta darwinistista vakaumusta hämmentäviin molekyylibiologian tutkimustuloksiin. Näistä kertovat mm. Michael Behen kirjat ja artikkelit, joista ulkomailla innokkaasti keskustellaan.

Toiseksi, darwinistinen paradigma rajoittaa kannattajansa tutustumista evoluution vaihtoehtoisiin selitysyrityksiin ja osallistumista niiden kehittämistyöhön, jolla on tieteellistä merkitystä, vaikka alkuperäistä tavoitetta ei saavutettaisikaan. Paljon älyllistä potentiaalia jää käyttämättä, oppilaitosten ilmapiiri pysyy auktoriteettiuskon kangistamana. Tiedetäänkö Suomessa Sven Segerstråhlen lisäksi yhtään ei-darwinistista yliopistobiologia?

Muualla on toisin. Mainittakoon vaikka arvostetun Journal of Theoretical Biology -lehden päätoimittajan Stuart Kauffmanin "antikaaos"-teoria, joka vastustaa darwinismia mm. antamalla luonnonvalinnalle sivuosan sisäisten organisoivien periaatteiden hallitessa elämänmuotojen ilmituloa ja kehitystä. On ilmeistä, ettei nykyistä darwinismia olisi syntynytkään, jos Darwin olisi tuntenut itseorganisaatioilmiön. Oppikirjoista päätellen ilmiö lienee vieläkin Suomessa torjuttu.

Ehkä merkittävin askel kohti syvällistä evoluutionäkyä on tunnetun teoreettisen biologin R.Rosenin ehdotus elämänilmiöiden kuvaamisesta hiukkasfysiikan mittakenttiä vastaavina säieavaruuksina. Tätä ideaa olen itse yrittänyt kehitellä omakustanteessani "Fysiikan mittakenttäteoriat tietoisuuden analogiamallina".

Yksi darwinismin laajan kannatuksen syistä saattaa piillä R.Dawkinsin kuuluttamassa iskulauseessa, jonka mukaan Darwin vapautti meidät olemaan hyvällä omallatunnolla ateisteja. Materialismiin ankkuroitunutta darwinismia leimaakin logos-kielteisyys, kaiken informaatioperäisyyteen vivahtavan ehdoton torjuminen. Tässä se eroaa modernista fysiikasta, joka pakottaa maailmankuvaansa päivittävän ihmisen pohtimaan luonnonlakien, vaikkapa Schrödingerin yhtälön, matemaattisen informaation alkuperää ja yhteyttä kuvattavaan kohteeseen jättäen mielelle avoimeksi myös logos-myönteiset kehitelmät. Ilmiöiden mahdollisen informaatioperäisyyden idean sanominen Dawkinsin tavoin tyhmyydeksi tai ilkeydeksi on selvä yritys vaikuttaa nuorten elämänkatsomukseen.

Jokaisen saatavilla on paljon aineistoa, jonka valossa darwinismin nykyisenkaltainen pitäminen ainoana oikeana ajattelutapana lukion ja peruskoulun biologiassa voidaan osoittaa eettisesti arveluttavaksi, loogisesti ristiriitaiseksi ja tieteellisesti vahingolliseksi.

PENTTI S. VARIS
MAFYKE-lehtori
Espoo
Etiikan opetuksen edellytyksistä

Antti Rönkä kommentoi Jan Nummensalon huolta evolutionistisen opetuksen etiikan opetuksen edellytyksille aiheuttamasta vahingosta: "Olemme tietysti geeniemme (ja kasvuympäristömme) tuotosta, kuten jalkasieni ja lehmä, mutta evoluution myötä kehittynyt geneettinen kokoonpanomme sallii meille ihmisille huomattavan laajan käyttäytymistapojen kirjon. Voimme siis tietyissä lähinnä kulttuurisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa rajoissa valita itsekkyyden tai myötäelämisen tai jonkin muun maailmankatsomuksellisen tavan suhtautua lähimmäisiimme. Tässä suhteessa olemme ainutlaatuisia luontokappaleita!"

Toteamus nähdäkseni vain vahvistaa Nummensalon huolen aiheellisuuden: Tilanteessa, jossa ihmisen ajatellaan olevan persoonattomien tekijöiden – molekyylien, ympäristöjen, voimien ja prosessien "tuotosta", hän voi "valita itsekkyyden tai myötäelämisen".

Kun hänellä siis ajatellaan olevan tällainen valinnanvapaus, niin etiikkaa ei varsinaisesti voi lainkaan opettaa: jos opettaja sanoo itsekkyyden olevan väärin ja myötäelämisen oikein, oppilas, joka on ymmärtänyt evoluutio-opetuksen Antti Röngän tarkoittamalla tavalla, voi täydellä syyllä vastata: "Se nyt oli vain sinun valintasi, mutta minä teen itse omat valintani!"

Asiaa ei auta sekään, jos etiikan opettaja voi perustella opettavansa opetussuunnitelman tai yleisesti hyväksyttyjen käsitysten mukaan: senhän voi käsittää niinkin, että hän puhuu vain leipänsä edestä eikä välttämättä edes itse usko asiaansa. Vaikka opettaja, opetusministeriö ja yleinen mielipide olisivat käsityksissään kuinka aitoja ja vilpittömiä hyvänsä, niin objektiivista perustaa etiikan opetukselle ei synny: kaikkien inhimillisten yhteisöjen tuotokset aina YK:n julistuksia myöten ovat tämän todellisuuskäsityksen puitteissa pelkkiä valintoja, jotka olisivat voineet olla toisenlaisiakin.

Yritys opettaa etiikkaa on näin ajatellen suorastaan epäeettistä: toisen reviirille tunkeutumista samaan tapaan kuin jos joku haluaisi opettaa koulussa, millaisesta taiteesta tai ruoasta on nautittava, mitä puoluetta vaaleissa äänestettävä tai minkä merkkisiä tuotteita kaupasta ostettava. Eihän omia näkemyksiä parhaista valinnoista sovi tyrkyttää toiselle, vaikka ne olisivat myös yleisimpiä käsityksiä.

Jos taas etiikkaa tyydytään opettamaan pelkkänä tietona siitä, mitä useimmat ihmiset näyttävät eettisistä kysymyksistä ajattelevan, niin silloin ei enää varsinaisesti opetetakaan etiikkaa vaan tiedotetaan vain mielipidemittausten tuloksista. Tämä vastaa sitä, jos biologian tunnilla tyydyttäisiin kertomaan, kuinka suuri osa ihmisistä kannattaa millaistakin käsitystä omasta alkuperästään.

Summa summarum: Etiikan ja evoluutioteorian opettamisen välillä on todellakin selvä keskinäinen riippuvuussuhde, eräänlainen käänteinen verrannollisuus: jos evoluutionäkemys olisi totta, etiikka olisi välttämättä suhteellista ja subjektiivista. Jos taas jotkut asiat ovat objektiivisesti oikein tai väärin, evoluutionäkemys ei voi olla oikea selitys alkuperästämme (vaikka luonnonvalinta voikin selittää oikein joitain havaittuja ilmiöitä, kuten Darwinin sirkkujen nokankoon heilahteluja).

PETRI KIVENHEIMO
LuK, Espoo
Evoluutiolla ja etiikalla on kytkös

Arvostetun Cell-tiedelehden vuosituhannen vaihteen numerossa pohdittiin mikä on ollut kaikkien aikojen merkittävin tieteellinen saavutus. Lopputulos oli yllättävä: merkittävin tieteellinen saavutus tuhannen viime vuoden ajalta on ollut löytää todisteet sille, että Jumalalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Harvardin yliopiston evoluutiobiologi Richard Lewontinin mukaan tiede ei voi "sallia jumalallista jalkaa oven väliin".

Näkemykseen liittyy kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensiksikin kyseinen johtopäätös liittyy naturalistiseen tiedekäsitykseen. On muitakin käsityksiä tieteestä. Tiede on suhteellista. Tämän osoittaa esimerkiksi erään maailman tunnetuimman ateistin, filosofian professori Antony Flew'n, mielenmuutos. Joulukuun alussa antamassaan haastattelussa hän kertoi hylänneensä ateismin ja vakuuttuneensa siitä, että "superäly on ainoa hyvä selitys elämän synnylle ja luonnon kompleksisuudelle".

Toinen ongelma liittyy ihmisen käyttäytymistä koskeviin eettisiin kysymyksiin. Jos naturalistinen tiede on ainoana vastuussa objektiivisesta totuudesta, ei arvoihin ja etiikkaan liittyviin kysymyksiin ole olemassa mitään vastauksia.

On julkaistu suuri määrä kirjoja, joiden viesti on se, että koko todellisuus on darvinistinen: Moraalin darvinistinen alkuperä, Uskonnollisen ajattelun darvinistinen alkuperä, Darvinistinen politiikka, Taloustiede darvinistisena tieteenä, Darvinistinen lääketiede, Darvinistinen psykiatria ja Ihmisen seksuaalisuuden darvinistinen alkuperä (nimet vapaasti suomennettu). Perin hätkähdyttävä on esimerkiksi kirja nimeltä Raiskauksen luonnonhistoria. MIT:n professori Steven Pinkerin ja Princetonin yliopiston professori Peter Singerin mukaan luonnonvalinnan säilyttämiin "luonnollisiin" asioihin kuuluu myös vastasyntyneiden surmaaminen.

Tällaiset raa'at käsitykset ovat seurausta siitä, että eettisten arvojen alueella vallitsee pimeys. Muutamat darvinistitkin pitävät tilannetta hälyttävänä ja haluavat meidän taistelevan darvinistista etiikkaa vastaan. Kirjan Itsekäs geeni kirjoittaja toteaa, että "meidät on tehty geenikoneiksi, …meillä on valta nousta luojiamme vastaan. Me, ainoina maapallolla, voimme kapinoida itsekkäiden kopiokoneidemme (geeniemme) tyranniaa vastaan". Steven Pinker kirjoitti valinnoistaan, jotka olivat ristiriidassa darvinistisen etiikan kanssa, että "jos geenini eivät pidä siitä, ne voivat hypätä järveen".

Darvinismi on syrjäyttänyt kristinuskon todellisuuden selittäjänä. Ennen pahoina pidetyt ominaisuudet ovat nyt neutraaleja luonnonvalinnan seurauksia tai geenien sanelua, eivät osoitus syntiinlankeemuksesta ja ihmisen pahuudesta. Tästä seuraa, että enää ei ole tarvetta joululle ja pääsiäiselle, pahuuden ongelman ratkaisijoille. Eettisellä alueella kohtaamamme ongelmat ovat kuitenkin konkreettisia ja vaikeita. Raiskausten ja pikkulasten surmien on ainoastaan sovittu omana aikanamme olevan sopimattomia. Meidän olisi ajoissa herättävä ymmärtämään arvojemme muutosnopeus ja suunta.

MATTI LEISOLA
professori
Perusteet.tk